Tunnenko tuulen kasvoillani
Millaista läsnäoloa sinä kaipaat lisää? Miten vahvistat läsnäoloa arjessasi? Keskustelimme viime viikolla valmentavan johtamisen valmennuksessa mm. läsnäolosta. Joukko esihenkilöitä jakoi ajatuksiaan läsnäolon ja hyväksyvän läsnäolon ilmenemisestä arjen keskustelutilanteissa. Ja miten hienoja pohdintoja yhteyden luomisesta, rauhallisuudesta, toista varten olemisesta ja turvallisesta ilmapiiristä pääsinkään valmentajana kuulemaan. Lopulta moni osallistuja valitsikin juuri läsnäolon ja siinä onnistumisten tiedostamisen seuraavaksi kotitehtäväkseen.
Mieleeni on painunut elävästi coaching-opintojen harjoitus, jossa katsottiin toista - siinä vaiheessa vierasta - opiskelijaa minuutin ajan syvälle silmiin. Tuolit olivat vastakkain, sekunnit matelivat, ja oloni tuntui hiukan kiusaantuneelta. Olisin halunnut kääntää katseeni edes hetkeksi syrjään lepäämään. Pareja vaihdettiin ja sama toistettiin uudestaan. Kolmannen harjoituskierroksen kohdalla tiivis silmiin katsomisen alkoi tuntua jo luontevalta. Tilanteissa ja ihmisissä on eroa, eikä intensiivinen silmiin katsominen kaiken aikaa ole itsetarkoitus. Katsekontaktilla voi kuitenkin - kamerankin välityksellä - saada parhaimmillaan aikaan vahvan ja energisoivan läsnäolon ja yhteyden tunteen.
Puhelin ja viestisovellukset haastavat konkreettisesti keskittymistä ja läsnäoloa arjessa. Jokainen tunnistaa varmaan ajoittaisen houkutuksen vilkaista uutta saapunutta viestiä kesken keskustelun. Yhtä lailla tuttua lienee turhautuminen, ärsyyntyminen tai harmistuminen, kun keskustelukumppani on kiinnostuneempi puhelimestaan kuin kuulumisista tai yhteisestä palaveriaiheesta. Kuuntelemiseen keskittyminen antaa toiselle kokemuksen paitsi arvostuksesta myös läsnäolosta.
Koen tietoisen läsnäolemisen vuorovaikutustilanteissa pääosin helpoksi. Usein olen käyttänyt läsnäolevan olotilan luontiin hetken jo ennen sovitun tapaamisen alkamista. Muutoin kuin vuorovaikutustilanteissa huitelen kuitenkin tyypillisesti menemään ilman kovinkaan tietoista hetkeen pysähtymistä. Olen silti huomannut, että esimerkiksi niinä hetkinä, kun tiedostan ulkona tuulenvireen kasvoillani, koen olevani oikeasti läsnä. Ja se on tuntunut hyvältä ja rauhoittavalta. Ehkä oma kotitehtäväni on kysyä tänään: tunnenko tuulen kasvoillani?